.

.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Viikon Kirjava: Merja

Suomen parhaaksi trimmeriksikin tituleerattu Merja on Kirjavien kaiken alku ja juuri. Kirjavat perustettiin tämän nuoren ohjaajan toimesta Lönnrotin koulun salissa syksyllä 1995, ja Merja on ohjannut meitä siitä hetkestä asti. Silloin tuskin hänkään osasi arvata, millainen upea yhteinen matka Kirjavilla olisi edessä. Voimme rehellisesti sanoa, ettemme olisi nyt juhlimassa 20-vuotista yhteistä tanssitaivaltamme ilman Merjan sitoutunutta ohjaustyötä ja välittämistä.

Merja on omien sanojensa mukaan syntynyt nuorisoseuraan, sillä hänen vanhempansa ovat olleet Merjan syntymän aikaan ja jo sitä ennen aktiivisesti mukana Nuorisoseura Rajan Nuorten toiminnassa. Lapsena Merja tanssi pienten kansantanssiryhmässä, ja aloitti sittemmin kansantanssin ohjaamisen tanssin ohella. Lukion jälkeen Merja muutti jatko-opintojen perässä Jyväskylään, missä tanssiminen jatkui Ison Tanhuujissa. Palattuaan takaisin Lappeenrantaan Merja jatkoi ohjaajauraansa, millä tiellä hän onkin ollut jo yli 20 vuotta.

Merja ja Merjan ryhmät: Kirjavat, Kimara ja Kimurantti

Ohjaajana Merja on erittäin monipuolinen, periksiantamaton ja osaava. Hänellä on usein visio, miltä jokin tanssi tai teos voisi näyttää ja sitä kohti mennään. Vuosien kokemuksen kautta Merjalle on kehittynyt pettämätön tanhusilmä, jonka avulla hän luotsaa meitä aina parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Vaikka Merja osaa vaatia, uhkailla harhailevia sormia Fiskarseilla ja heiluttaa raippaa ihan olan takaa, niin treeneissä on silti hulvaton tekemisen meininki. Yksikään kivi ei jää kääntämättä, kun hiulataan pikkuvarpaan asentoa tai mietitään jonkin kohtauksen ilmaisua. Hän jaksaa aina tsempata ja kannustaa meitä ylittämään itsemme, ja pitää samalla huolen siitä, että jokaisella on hyvä ja turvallinen olo Kirjavissa. Ylpeydellä ja ilollamme ei ollut rajaa, kun Merja valittiin ansaitusti Suomen Nuorisoseurojen Vuoden Ohjaajaksi vuonna 2009.

Merjan siviiliammatti, lastentarhanopettaja, näkyy siinä, kuinka kokonaisvaltainen ohjaaja Merja on: hänen ryhmissään tanssitekniikan ohella tärkeitä tavoitteita ovat ryhmässä toimimaan oppimisen ja tanssijoiden kasvun ja itseilmaisun tukeminen. Merja onkin käyttänyt meidänkin kanssa lukemattomia tunteja erilaisiin ryhmähenkiharjoituksiin ja opettanut meitä keskustelemaan asioista yhdessä. Sama ote näkyy treenisalissa, kun pohditaan yhdessä teosten erilaisia tunnetiloja ja ajatuksia, ja tehdään harjoitteita ja taustatyötä niiden tavoittamiseksi.

Merjan päiväkotijengi: Salla, Sonja ja Emmi

Tämän naisen elämästä ei vauhtia puutu: työt, tanhukuviot, järjestötoiminta ja perhe-elämä ei ole mikään pieni paketti pyöritettäväksi. Merjalla on onneksi taustajoukoissa tukena aviomies ja Kirjavien huumorintajuinen manageri Kari sekä äiti Pirkko, joka on varmaan nähnyt kansantanssiesityksiä lappeenrantalaisista eniten! Lisäksi Merjan lapset ovat äitinsä tavoin hurahtaneet tähän harrastukseen. Koko perheelle tärkeä rentoutumisen paikka on oma mökki!

Merjan perhe: Katariina, Kari, Karoliina ja Oskari

Merja on muutamien muiden Kirjavien tyttöjen tapaan oikea kassialma. Kasseja ja pusseja ei ole koskaan liikaa, ja erityisesti eksoottisemmista maista tarttuu mukaan näiden lisäksi myös huiveja. Merja on myös todella tyylikäs pukeutuja, ja hänestä saa niin Suomessa kuin ulkomaanmatkoilla ihan parasta shoppailuseuraa! Vaikka hänen tyylinsä on muuttunut vuosien varrella, niin on yksi asia, joka ei koskaan muutu. Otsatukan papiljotti kulkee matkassa mukana missä vain!

Luonteeltaan Merja on luotettava, lämmin ja avoin - oikea ystävä ja ihana ihminen, joka välittää siitä siitä, mitä meille kenellekin elämässä tapahtuu. Hän on hyvä kuuntelija, mutta myös erittäin loistava puhuja. Merja pitääkin aina jokaiselle merkkipäivää tai elämäntapahtumaa juhlistavalle tanssijalleen pienen puheen, joka perinteisesti alkaa sanoilla “Mie muistan kun sie olit pieni…”. Lisäksi Merja on ihailtavan heittäytymiskykyinen. Hänen hupsuilunsa, välikevennyksensä ja spontaani kaurisbalettinsa hauskuuttavat meitä jatkuvasti. Treenisalin ulkopuolella Merjasta saa helposti leffa- tai ruokaseuraa, ja omalla ajallaan hän rentoutuu kotisaunassa, hyvän kirjan parissa tai sohvalle tv-sarjoja seuraten.



Kolme Kiperää Kysymystä Kirjavalle

Mikä on parasta Kirjavissa?

Voi voi, Kirjavissa on niin paljon kaikkea hyvää. Parasta on jatkuvuus, se yhteinen matka, mikä on kuljettu ja se matka, joka on vielä edessä. Myös nykyisin se, että voi huoletta elää juuri tässä hetkessä. Ohjaajan näkökulmasta parasta on ollut se, että on päässyt jakamaan kasvua sekä yksilöiden että ryhmän kohdalla. On ihanaa, miten huikea porukka tästä on muodostunut, etenkin kun muistelee sinne 20 vuoden taakse ja näen silmissäni niitä pieniä ihmisiä. Miten onnekas mie oonkaan ihmisenä ja ohjaajana, että just ne lapset tuli silloin tähän ryhmään.

Kirjavissa parasta on se, että ne on niin supertaitavia, periksiantamattomia ja kovia tekemään töitä. Työskentelymoraali on korkealla ja kaikki on NIIN sitoutuneita tähän. Kirjavissa on erilaisia persoonia, jotka täydentävät toisiaan. On myös huikeaa, miten luontaisesti Kirjavat tekevät yhteistyötä ja toimivat roolimalleina nuoremmille ryhmille. Se, että tsemppaa toisia ja tekee yhdessä asioita ei ole koskaan ollut Kirjavilta pois, vaan siihen suhtaudutaan niin, että se luo kaikille yhteistä hyvää.

Parasta on kaikki se höntsä, oma Kirjava-huumori ja tietenkin kaikki ne pitkät keskustelut ruokapöydässä, kun syödään hyvää ruokaa ja keskustellaan mistä vaan. Kirjavissa myös mie koen, että mie voin olla ihan vaan Merja, en “ulkoinen ohjaaja”. Miulle tärkeä asia on myös ystävyys Kirjavien kanssa. Kirjavissa parasta on kaikki.

Lempikoreografiasi Kirjavien ohjelmistosta?

Ei miulla mitään lempikoreografiaa ole :) Kaikkihan ne on hienoja ja hyviä, ja joku sytyttää jossain kohtaa aina enemmin kuin jokin toinen. Miehän innostun vanhojen teosten viilaamisesta! Miusta on ihanaa hiulata vaikkapa Wiipurin Rinkeliä, Siirtistä, Siirtolaisia.. milloin mitäkin. Koreografia itsessään on miusta aina mielenkiintoinen, ja se kypsyy ajan kanssa. Myös ohjaustyö kypsyy teoksen tuttuuden myötä.

Hauskin leirimuistosi?

Jokaiseen leiriin yleensä liittyy oman arjen jakamista sekä ajatustenvaihtoa kansantanssista. Leirimuistoja on hyvin monenlaisia, mutta kyllä ne huikeimmat hetket on koettu sellaisten vahvojen tunteiden kautta, on se sitten ollut suunnatonta riemua ja onnistumista; kyyneliä ja vaikeiden asioiden selvittämistä ja tunne siitä, kun kaikki on taas hyvin; tai ihanaa odotuksen tunnetta, kun on voinut sanoa että nyt meillä on matka, ja kaikki on ollut liekeissä siitä, että päästään vaikka toiselle puolelle maapalloa yhdessä. Toisaalta myös kun ollaan tanssittu tiukka viikonloppu yhdessä ja kova työ tuottaa hedelmää niin siihen liittyy hienoja fiiliksiä. Myös yhteisen sävelen löytyminen pitkien keskustelujen esi jälkeen synnyttää vahvoja kokemuksia siitä, miten ryhmäytyminen menee eteenpäin ja pystytään jakamaan myös vaikeampia asioita.

Miehän voisin kertoa tuntikaupalla kaikenlaisia hauskoja ja monenmoisia juttuja leireiltä ;)


Näin on saatu Viikon Kirjava-juttusarja päätökseen meidän rakkaan ohjaajan Merjan esittelyllä. Huomenna tämä pitkään odotettu ja meille tärkeä juhlapäivä koittaa. Ihanaa, että monet teistä siellä ruudun toisella puolellakin ovat tulossa juhlimaan kanssamme. Koko päivästä tulee varmasti ikimuistoinen!

Mikäli vielä mietit tuloasi konserttiin, niin rohkeasti mukaan, sillä saliin mahtuu vielä! Lipunmyynti on auki Lappeenranta-salilla lauantaina 17.10.2015 klo 11-13 ja avautuu uudelleen klo 14 konsertin alkuun asti. Tervetuloa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!