.

.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

KOHTI Tanssimyllyä!

Viikon päästä se koittaa - Tanssimylly. Aiemmin aikuiskansantanssiryhmien luokittelutapahtumana tunnettu tanssin superpläjäys järjestetään jälleen Tampereella ja ensimmäiset konsertit starttaavat jo perjantai-iltana Sorin Sirkuksella. Ennakkotietojen mukaan luvassa on korkealaatuisia performansseja tasokkailta ryhmiltä ympäri Suomea, eikä jaksettaisi millään odottaa et nähdään ne kaikki!

Täällä Lappeenrannan päässä alkaa myös jännitys tiivistyä, kun valmistaudutaan Kimurantin kanssa tulevaan koitokseen. Tänä viikonloppuna on vedetty viimeisiä treenejä sen legendaarisen piiskan heiluessa rakkaan ohjaajamme kädessä ja takana on jo useamman kuukauden tiukka treenirupeama. Osallistutaan Tanssimyllyyn Susanna Kivisen koreografialla 'Kohti', jonka ensiesitys oli viime kesäkuussa Vuoden kansantanssiyhtye Kirjavat- konsertissa SottiisiMovesissa.

Peilisalitreeniä, mitä luksusta!
Tiiviin tanssikevään ansiosta kellään Kirjavista ei ole ollut vapaa-ajanvietto-ongelmia, ja mikäs sen mukavampaa. Koska suuri osa meistä asuu muualla kuin Lappeenrannassa, viikonloput on tuutattu täyteen erilaista tekemistä. Treenin ohessa ollaan päästy keikkailemaan paljon, etenkin viime perjantaina päättyneen Tanssin Riemua-hankkeen maakuntakonserteissa. Tanssimyllyn jälkeen tanssitaan Rajan Nuorten kevätkonsertissa toukokuussa ja kuukausi siitä eteenpäin polkaistaan käyntiin Suomen hauskin lastenkulttuuritapahtuma, eli tietty Lasten Kalenat! Vaikka myö ei enää iän puolesta voidakaan osallistua itse tapahtumaan, niin talkoillaan pitkän viikonlopun ajan sitäkin innokkaammin.

Viime sunnuntaina keikan jälkeen Joutsenon Rientolassa

Nyt on kuitenkin aika kääntää fokus ja orientaatio kohti Tamperetta.
Tanssimylly kutsuu.. ja myö vastataan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!